Vuosimallia 2005? Ilmoittaudu rippikouluun!

Julkaistu 07.10.2019

Lokakuun aikana ilmoittaudutaan yhteisellä starttitapahtumalla tammikuussa 2020 alkavaan rippikouluun. Ensi vuonna 15 vuotta täyttävät Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan jäsenet ovat juuri saaneet postia kotiseurakunnaltaan. Rippikoulun voi kuitenkin käydä, vaikka ei kuuluisi kirkkoon, monet niin myös tekevät.

Tänä vuonna rippikoulun kävi Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa noin 400 nuorta.

Vuonna 2019 rippikouluun osallistuneet nuoret antoivat rippikoululle arvosanaksi kiitettävän 9-, selviää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toteuttamasta kyselystä. Rippikoululaisten itsearviointikysely on osa vuonna 2017 voimaan tullutta rippikoulu-uudistusta. Kyselyn avulla halutaan vuosittain selvittää nuorten kokemuksia rippikoulusta. Siihen vastasi lähes 15 000 nuorta.

Vastauksista käy ilmi, että nuoret ovat kaikkein tyytyväisimpiä turvallisuuteen, viihtyvyyteen ja hyvään yhteishenkeen. Yli 90 prosenttia vastaajista koki, että rippikoulussa saa olla oma itsensä ja siellä on turvallista olla.

Rippikoulu tarjoaa tilan uskon, elämän ja nuoren oman maailman pohdinnalle. Rippikoulun käynyt kirkon jäsen voi toimia kummina ja hänet voidaan vihkiä kirkollisesti avioliittoon. Rippikoulu on nuoren elämässä merkittävä asia, kasvun ja juhlan paikka.

Monet haluavat jatkaa hyvän kokemuksen vuoksi myös isostoiminnassa. Isoskoulutuksen ja sen jatko-osan eli ampparikoulutuksen aloitti tänä syksynä 180 nuorta Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa. Vuoden kestävän koulutuksen käyneet voivat hakea leiri-isosiksi rippileireille.

Rippikoulun voi käydä talvilomalla, minkä esimerkiksi moni kesällä urheilua harrastava on kokenut hyväksi vaihtoehdoksi. Kesällä järjestetään leirejä omissa leirikeskuksissa sekä vaellusripari Lapissa. Nuori voi valita myös leirittömän kaupunkirippikoulun.

Yhdessä rippikouluryhmässä on noin 25 osallistujaa. Oman rippikouluryhmän kanssa tutustutaan seurakunnan tilaisuuksiin ennen leiriä tai kaupunkirippikoulua. Rippikouluryhmittäin järjestetään myös vanhempainillat.

Viikon kestävän leiririppikoulun hinta on 95 euroa, kaupunkirippikoulun 45 euroa ja vaellusleirin Kiilopäällä 170 euroa. Seurakunnan taloustoimistosta voi anoa taloudellisin perustein maksuvapautusta, vaellusleirin hinnasta maksuvapautusta voi saada leiririppikoulun verran. Ilmoittautumislinkki rippikouluun löytyy osoitteessa Poltsari.fi/ilmoittaudu. Ilmoittautua voi 27.10. klo 23.59 asti. Lisätietoja antaa rippikoulupappi Juha Harmaala, p. 040 804 9308, .

Ilmoittaudu tästä!

Terho Aallon ottamassa kuvassa viime vuoden rippikoululainen Lilja Peltomaa sytyttää kynttilän Syöksynsuun leirikeskuksen leirikirkossa. Kuvassa myös pastori Jaana Lehtonen. 

 

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.