Kirkkovuosi alkaa virrellä numero yksi

Julkaistu 29.11.2017

Seurakunnissa virittäydytään joulun odotukseen perinteisin tavoin. Uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 3.12. Silloin kirkoissa sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä ja jumalanpalveluksissa kajahtaa virsi numero yksi Hoosianna! Valtakunnallisesti ensimmäinen adventti on heti jouluaaton jälkeen suosituin kirkkopyhä. Myös Jouluradio aloittaa lähetyksensä Hämeenlinnassa taajuudella 91,0 Mhz. Yksinomaan joulumusiikkia soittavan radiokanavan tarjoaa hämeenlinnalaisille Hämeenlinna-Vanajan seurakunta.

Ensimmäisen adventin messua vietetään kello 10 Hauhon, Hämeenlinnan, Kalvolan, Lammin, Rengon, Tuuloksen ja Vanajan kirkoissa sekä kello 12 Jukolan Lintukodossa.

Adventin kynttilät symboloivat valoa, ja vapautusta jota odotetaan – Jeesusta. Valon määrä lisääntyy, kun joulu lähestyy. Jokaisella adventilla on oma teemansa. Ensimmäisen adventin teema on nöyryys. Toisen adventin aiheena on Kristuksen paluu. Kolmannen adventin teema on katumus. Neljännen adventin aihe on ilo.

Adventin iloa perheille

Poltinahon seurakuntatalossa kello 12 alkavassa perhemessussa puhutaan joulun odotuksesta ja siitä kuinka Jeesus ratsasti aasin selässä Jerusalemiin. Saarnana on pieni keppinukkenäytelmä, ja kirkkokiskasta lapset voivat hakea pieniä messun kulkuun liittyviä tehtäviä. Messun jälkeen tarjotaan maksuton joulupuuro, ja lapsilla on mahdollisuus askarrella sekä temppuilla temppuradalla.

Ensimmäistä adventtia pääsevät viettämään myös vauvat, sillä vauvakirkko pidetään Poltinahon seurakuntatalossa kello 15. Messun aikana ollaan joulun odotuksen tunnelmissa, rukouksen, laulujen, köröttelyn ja paijaamisen kera. Kirkkoon kannattaa ottaa mukaan oman helistin. Tilaisuudessa jaetaan kastettujen lasten vanhemmille Hämeenlinnan kirkon kastepuuhun vuoden aikana ripustetut kastesydämet. Niille, jotka eivät pääse paikalle, seurakunta lähettää kastesydämen postitse. Vauvakirkon jälkeen on tarjolla glögiä, mehua, pipareita ja vauvanaksuja.

Tunnelmallinen adventtivesper illan hämärtyessä

Adventti-iltana vietetään Hämeenlinnan kirkossa perinteikäs Armas Maasalon adventtivesper, jossa vuorottelevat yhteislauluina laulettavat adventtivirret, liturgiset osat sekä soolo- ja kuoro-osuudet. Tilaisuus alkaa kello 17 ja sinne on vapaa pääsy. Mukana vesperiä toteuttamassa yhdessä koolle saapuvan seurakunnan kanssa ovat Hämeenlinnan kirkkokuoro, Vanajan kirkon kuoro, Rengon kirkkokuoro ja Kilpukka-kuoro sekä kanttorit Minna Koskikunnas, Anna-Maria Lehtoaho, Tor Nordström, Sonja Saarikko ja Heikki Seppänen. Liturgina toimii ja puheen pitää pastori Juha Harmaala.

Armas Maasalo (1885–1960) oli suomalainen säveltäjä ja urkuri ja kirkkomusiikkikoulutuksen uudistaja. Hän toimi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston ensimmäisenä johtajana, kun se perustettiin 1951.

Ensimmäisen adventin tapahtumat Hämeenlinnan seurakunnissa

  • Ensimmäisen adventin messu kello 10 Hauhon, Hämeenlinnan, Kalvolan, Lammin, Rengon, Tuuloksen ja Vanajan kirkoissa sekä kello 12 Jukolan Lintukodossa. Perhemessu ja joulupuuro kello 12 ja vauvakirkko kello 15 Poltinahon seurakuntatalossa.
  • Myyjäiset ja kirpputori Rengon seurakuntatalossa ystävyysseurakunta Jõgevan hyväksi klo 11.15.
  • Joululaulelot Kimmon galleriassa, Rapoon tilalla Tuuloksen Toivaalassa kello 14. Drambuie-lauluyhtye.
  • Konsertti Kalvolan kirkossa kello 15. “Nyt syttyy valot tuhannet”. Kalvolan kirkkokuoron 105-vuotisjuhla. Johtaa Johanna Hytönen. Minna Viinikainen, sopraano; Outi Vinkki, fagotti; Ari Lehtonen, piano ja urut. Vapaa pääsy.
  • Konsertti Lammin kirkossa kello 15. Lahden mieskuoron pienryhmä RT, solistina Dimitri Keiski, johtaa Sami Ulmanen. Ohjelma 15 €.
  • Armas Maasalon adventtivesper Hämeenlinnan kirkossa kello 17. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kuorot ja kanttorit.
  • Adventtihartaus Evolla, Pitkänniemenjärven Tuulenpesällä kello 18 (opastus Evokeskukselta).

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.