Kauneimmat joululaulut soivat syrjäytyneille nuorille

Julkaistu 08.12.2017

Runsaan joulukonserttitarjonnan keskelläkin Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutapahtumat ovat joulun odotetuimpia musiikkitapahtumia.
Vuosittain yli miljoona suomalaista osallistuu Suomen suurimpaan musiikkitapahtumaan ja tekee samalla hyvää kaukaisille lähimmäisille. Seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön.
Viime jouluna Kauneimmat Joululaulut keräsi kaikkien aikojen ennätystuloksen, runsaat 1 090 000 euroa. Varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehitysmaissa.
Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Maailman 1,8 miljardista nuoresta yhdeksän kymmenestä asuu kehitysmaissa. Koulutuksen, toimeentulon ja turvallisuuden puute voivat syrjäyttää nuoren pysyvästi.

Tilaisuuksissa lauletaan lauluvihkosesta, jonka saa ottaa mukaan.

Milloin ja missä Hämeenlinnan seurakunnissa Kauneimmat joululaulut soivat?

  • Perjantai 8.12.
    klo 19 Myllyn kuppi ja kakku, Syrjäntaustantie 8.
  • Lauantai 9.12.
    klo 12.30 Hauhon kirkko (lapsille).
  • Sunnuntai 10.12.
    klo 13–21 Hämeenlinnan kirkko. Voit tulla ja mennä omien aikataulujesi mukaan. Mukana paikallisia kuoroja ja muusikoita. Tunnin välein lauletaan Maa on niin kaunis.
    klo 18 Hauhon kirkko ja Vilkkilän seurantalo, Lampellontie 2.
  • Tiistai 12.12.
    klo 18 Poltinahon seurakuntatalo (perheille).
  • Keskiviikko 13.12.
    klo 12.30 Sauvolan hyvinvointikeskus.
    kl 18 De vackraste julsångerna och Luciatåg i Tavastehus kyrka.
    klo 18.30 Lammin kirkko (perheille).
    klo 19 Vuorentaan kappeli .
  • Perjantai 15.12.
    klo 19 Kataloisten seurantalo, Kataloistentie 553.
  • Lauantai 16.12.
    klo 13 Kauppakeskus Tuulonen.
  • Sunnuntai 17.12.
    klo 14 Lammin Tervaniemi, Luukunkoskentie 157.
    klo 15 Kalvolan (lapsille) ja Vanajan kirkko, Poltinahon seurakuntatalo.
    klo 16 Hämeenlinnan kirkko.
    klo 17 Vanajan kirkko, Poltinahon seurakuntatalo (The Greatest Christmas Carols / Kansainväliset kauneimmat joululaulut).
    klo 18 Hämeenlinnan, Kalvolan ja Tuuloksen kirkko.
    klo 18.30 Lammin kirkko.
    klo 19 Rengon ja Vanajan kirkko.
  • Maanantai 18.12.
    klo 18 Kivitupa, Hauhontaustantie 645.
  • Tiistai 19.12.
    klo 18 Rimmin rukoushuone.
    klo 18 Lieson Kioski Kahvila, Liesontie 500.
    klo 19 Vanajan kirkko.
  • Keskiviikko 20.12.
    klo 17.30 Hoivakoti Saarni, Iso-Evonraitti 83.
    klo 19 Jukolan Lintukoto.
  • Torstai 21.12.
    klo 19 Vanajan kirkko .
  • Perjantai 22.12.
    klo 18.30 Lammin kirkko.

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.