Vihille 25.8. Hääyö-tapahtumassa?

25.08.2018 kello 18:00

Vanajan kirkko

Kauniit kirkkohäät vaivatta Vanajan kirkossa! Kaunis ja tunnelmallinen tapahtuma – niin ovat vihittävät parit kommentoineet Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Hääyö-tapahtumia.

Hääyö-tapahtumista vastaava pastori Minna Lappalainen kertoo tuntevansa suurta iloa ja kiitollisuutta kuunnellessaan vihkikeskusteluissa pariskuntien ajatuksia avioliitosta siteenä kahden ihmisen välillä. Avioliittoon astumisella siunauksen saattelemana on iso merkitys pareille.

”Vahvistuu ajatus, että seurakunnan on tärkeää pitää esillä avioliittoon vihkimistä ja myös tarjota mahdollisuutta mennä naimisiin helpoin järjestelyin, kuten Hääyössä”, Lappalainen sanoo.

Lappalainen kertoo, että seurakunta on saanut Hääyöstä vaikkapa sellaista palautetta, että pari on pitkän aikaa suunnitellut naimisiin menoa, mutta käytännön syistä häiden järjestäminen on aina jotenkin jäänyt.

Lappalainen korostaa, että Hääyö ei ole liukuhihnavihkimistä eikä tärkeän asian lyömistä leikiksi.

”Hääyössä avioon astuminen ei tarkoita sitä, että ihmiset menisivät liian helpolla eli kevein perustein naimisiin, vaan sitä, että seurakunta tulee vastaan nimenomaan häiden käytännön järjestelyissä. Hääyö-tapahtuman tunnelmassa ja tavassa korostuu se, että tärkeintä naimisiinmenossa on kahden ihmisen sitoutuminen toisiinsa”, Lappalainen sanoo.

Lappalainen vihki viime vuoden elokuussa Jonna ja Antti Toivosen, jotka avioituivat Hämeenlinnan kirkon Hääyö-tapahtumassa 17 vuoden yhteiselon jälkeen.

”Tapahtuma oli juuri sopiva meille. Kaikki hoitui sujuvasti ilman isompaa stressiä ja järjestelyitä. Kirkko oli kauniisti koristeltu, tunnelma oli rento. Musiikkitoiveemme huomioitiin. Suosittelemme tätä vaihtoehtoa lämpimästi muillekin”, Jonna ja Antti sanovat.

Kirkko on erityinen paikka kohdata pyhä, eikä ole mitään syytä arastella varata sitä muulloinkaan vihkipaikaksi, vaikka vieraita ei olisikaan. Julkisessa keskustelussa syntyy usein mielikuva, että kirkossa ei voi mennä naimisiin, jollei halua isoja häitä.

”Kirkossa voi todellakin mennä naimisiin vain kahden todistajan läsnä ollessa, jotka nekin voivat olla kanttori ja suntio. Hääyössä usein juuri pienet hääseurueet ovat yleisiä, mutta yhtälailla suuretkin seurueet ovat Hääyössä tervetulleita kirkkoon.”

Oman seurakunnan kirkossa naimisiinmeno ei maksa hääparille mitään. Hääyö on maksuton kaikille vihittäville pareille.

Lappalainen visioi, että hääyöstä tulisi vuosittainen perinne. Hän pitää hyvänä ajankohtana elokuun loppua, joka on valittu viime ja tänä vuonna Hääyön ajankohdaksi.

HÄÄYÖ PÄHKINÄNKUORESSA:

  • Seurakunta kutsuu pareja vihittäväksi avioliittoon Hääyöhön lauantaina 25. elokuuta Vanajan kirkkoon. Hääyö on tunnelmallinen vihkitilaisuus, jossa vihitään useampi pari saman illan aikana. Tapahtuman tarkoitus on tarjota kaunis ja mutkaton, mutta arvokas tilaisuus sanoa tahdon ilman isojen häiden aiheuttamia paineita.
  • Kirkkoon tarvitaan vain oma rakas sekä kirkkoherranvirastosta tilattava todistus avioliiton esteiden tutkinnasta. Esteiden tutkinnan voi tilata myös sivustolla esteidentutkinta.fi.
  • Vihkipari voi kutsua kirkkoon omia vieraitaan. Vieraiden lukumäärää ei ole rajoitettu. Kullekin parille vieraineen varataan puoli tuntia.
  • Kanttori soittaa alku- ja loppusoiton, lisäksi juhlassa lauletaan yksi virsi. Musiikkitoiveen voi ilmoittaa erikseen sovittavassa vihkikeskustelussa vihkipapille.
  • Hääyössä ei ole pukukoodia.
  • Vihkiaikoja on tarjolla puolen tunnin välein kello 18–22.30 ja ne varataan kirkkoherranvirastosta puhelinnumerosta p. 040 804 9333 (klo 9–15). Vihkiajat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Pappi ottaa vihkipariin yhteyttä ja sopii etukäteistapaamisesta tai -keskustelusta.
  • Vihkiparin niin toivoessa avioliitto kuulutetaan kirkossa ja heidän liittonsa puolesta rukoillaan jumalanpalveluksessa. Pari saa itse valita missä ja milloin ilmoitus luetaan.
  • Kotiseurakunta lahjoittaa avioliittoon vihittäville Raamatun.
  • Hääyö on maksuton.
  • Lisätietoja: pastori Minna Lappalainen p. 040 804 9303 sekä Hämeenlinnanseurakunnat.fi/haayo

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.