Tommy Hellstenin avoin parisuhdeluento Hämeenlinnan kirkossa 6.10.

06.10.2019 kello 17:00

Hämeenlinnan kirkko

Koskettavasti ihmisenä olemisen kysymyksiä sanoittanut kirjailija, terapeutti, teologi ja kouluttaja Tommy Hellsten pitää kaikille avoimen parisuhdeluennon sunnuntaina 6. lokakuuta Hämeenlinnan kirkossa.

Kolmekymmentä vuotta sitten Hellsten kirjoitti alkoholistin perheelleen aiheuttamasta häpeästä klassikon asemaan nousseen debyyttinsä Virtahepo olohuoneessa. Sen jälkeen hän on julkaissut parikymmentä teosta, viimeisimpänä tänä syksynä ilmestynyt Enää en pelkää – Kirja rakkaudesta.

Hämeenlinnan avoimen parisuhdeluennon aiheena on En voi nähdä sinua, jollen näe itseäni.

– Kun ei näe varjoaan, heijastaa sen toisten päälle ja pimentää sillä ihmissuhteensa. Turvaton ihminen näkee vikoja muissa ja kyselee kumppaniltaan, miksi toimit noin tai näin, eikä ymmärrä, että pimeys nouseekin hänestä itsestään, Hellsten kuvailee.

Kirjailija-terapeutin mukaan kierteestä vapautuminen ja omasta varjostaan tietoiseksi tuleminen vaatii nöyrtymistä. Hellsten väittää meissä kaikissa olevan saman tietoisuuden elämän ja ihmisyyden perusasioista.

– Kun alkaa tiedostaa itseään, näkee itsensä ja toisen erillisenä. Voin sanoa hänelle: Haluan liittyä sinuun, en käyttää sinua. Ja kun sitten vihdoin on elämälle avoin, voi kokea läsnäolon ihmeen ja rakkauden voiman omassa elämässään.

Luennoijana ja kirjailijana Hellsten on kuin tutkimusmatkailija joka on jatkuvasti liikkeellä. Hän kulkee kysymykset ja ihmettely edellä ja haluaa jakaa ihmisille löytämiään oivalluksia. Terapeutin kokemuksellaan hän väittää meidän olevan koko kulttuurin kattavassa unessa, jossa voimme huonosti.

– Sanon usein, että en puhu mitään sellaista, mitä te ette jo tiedä. Unessa olevaa tietoisuutta vain pitää herätellä joskus raskaidenkin kerrosten alta.

Tilaisuus on Hämeenlinnan kirkossa sunnuntaina 6.10. kello 17. Musiikkia esittävät Mirja Lassila ja Heikki Kärhä. Tilaisuuden kesto on noin 2 tuntia ja siihen on vapaa pääsy.

Kuva: Emmi Kähkönen

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.