O Fortuna -kuorokonsertti palmusunnuntaina Hämeenlinnan kirkossa

14.04.2019 kello 19:00

Hämeenlinnan kirkko

Palmusunnuntain kirkkokonsertin nimikappale O Fortuna on latinankielinen runo 1200-luvun alussa kirjoitetusta kokoelmasta Carmina Burana. Runo kertoo Fortunasta, vääjäämättömästä kohtalosta. Saksalainen säveltäjä Carl Orff sävelsi Carmina Buranasta teoksen kuorolle ja orkesterille 1930-luvulla. Maailman tunnetuimpiin kuorokappaleisiin lukeutuva O Fortuna toistuu sen ensimmäisenä ja viimeisenä osana.

O Fortuna -konsertissa on draamallinen ote. Eri musiikkityyleistä on koottu ja sovitettu kuorolle lauluja, joiden tunnelma vaihtuu – kuten pääsiäisen tunneskaala – kärsimyksestä toivoon. Ohjelmisto kurkkaa tyypillisen kirkkomusiikin ulkopuolelle, mistä löytyvät niin O Fortuna kuin Michael Jacksonin Earth Song.

Esiintyvät kuorot ovat tyttökuoro Aurorina, Hämeenlinnan poikakuoro, nuorisokuoro Aurora sekä aikuisten Vox Vanajae ja Vanajan kamarikuoro. Kuoroja johtaa kanttori Ismo Savimäki.

Tuire Toivolan piirroskuvitus konsertin tunnukseksi tuo esiin huolen maapallon tilasta. Kohtalon huutamisesta kuljetaan kuitenkin kohti uskoa, rukousta ja toivoa hyvästä huomisesta.

 

Konsertti on palmusunnuntaina 14.4. kello 19 Hämeenlinnan kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy,  vapaaehtoinen ohjelmamaksu.

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.