Musiikkihetket Rengon kirkossa 22.7.

22.07.2017 kello 11:00

Rengon kirkko

Saksofonisti Jackson Crawford vierailee Rengon kirkossa, jossa tarjoillaan musiikkinautintoja Renkoviikon lauantaina 22.7. Reilun puolen tunnin konsertit ovat kello 11, 12 ja 13 ja niihin on vapaa pääsy.

Alkujaan USA:sta kotoisin oleva, nykyisin Saksassa Oldenburg in Holsteinissa asuva Jackson Crawford soittaa sopraano- ja alttosaksofonia. Hänen kanssaan esiintyy kanttori Anna-Maria Lehtoaho, joka soittaa urkuja ja pianoa.

Lehtoaho kertoo jokaisen reilun puolen tunnin konsertin olevan erilainen. Ohjelmassa on tunnettuja klassikoita ja teoksia kenties hieman tuntemattomammilta säveltäjiltä. Musiikki on maalailevaa, leikkisää, energistä, juhlavaa, rauhallista. Säveltäjänimiä ovat muun muassa Debussy, Mahler, Bourgeois, Fauré ja Bédard.

Viimeisen konsertin jälkeen kello 13.45 on mahdollisuus osallistua kirkon esittelyyn pastori Heikki Toivion opastuksella.

Jackson C. Crawford, Jr.
Jackson Crawford on ennen kaikkea saksofonisti, mutta myös säveltäjä ja orkesterin johtaja. Hän on suorittanut tutkintonsa saksofonin soitossa ja musiikissa A & M yliopistossa Floridassa sekä Pariisin yliopistossa ja opiskellut Roomassa orkesterinjohtoa. Hän on esiintynyt useiden Saksan sinfoniaorkestereiden ja maan johtavien urkureiden kanssa sekä kotimaassaan Saksassa että USA:ssa, Sveitsissä ja Ruotsissa. Hän on esiintynyt myös lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla sekä kamarimusiikkiryhmien solistina. Crawford on julkaissut kaksi cd-levyä urkureiden kanssa. Vuosina 2012–2015 hän toimi Ostholsteinin kamariorkesterin kapellimestarina ja tällä hetkellä vierailevana kapellimestarina Vidinin filharmonisen orkesterin kapellimestarina Bulgariassa.

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.