Katedraalien messukuoro Englannista Vanajan kirkossa 19.8.

19.08.2017 kello 19:00

Vanajan kirkko

Cranmer Company of Singers Englannista saapuu Vanajan Kamarikuoron vieraaksi Hämeenlinnaan. Kuoro konsertoi lauantaina 19.8. Vanajan kirkossa yhdessä Vanajan kamarikuoron kanssa klo 19 alkaen.
Kuoro esiintyy myös Hämeenlinnan torilla perjantaina 18.8. klo 11–11.30.
Torilla esitettävä musiikki vaihtelee keskiaikaisesta musiikista Beatlesiin. Kirkkokonsertin ohjelmistossa on keskiaikaista ja hengellistä musiikkia. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 10 euroa.
Cranmer Company of Singersin kotipaikka on Whatton-in-the-Vale Nottinghamshiressa. Kuoron painotus on erityisesti brittiläisessä musiikissa.
Kuoro on laulanut messuissa yli 20 katedraalissa eri puolilla Britanniaa. Kuoro on laulanut myös kahdessa kuninkaallisessa jumalanpalveluksessa; Norwichin katedraalissa juhlistaen kuningatar Elisabethin kultahääpäivää sekä Kuningataräidin 100-vuotissyntymäpäiväjumalanpalveluksessa Elyn katedraalissa. Kuoro on konsertoinut myös ulkomailla, muun muassa Italiassa ja Espanjassa.
Kuoro on yli 20 vuoden toimintansa aikana tukenut Unicefia ja useita muita humanitäärisiä työtä tekeviä organisaatioita järjestämällä hyväntekeväisyyskonsertteja. Kuoron tavoite onkin auttaa hädässä olevia sekä tuoda iloa yhteisöön.

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.