Jari Sinkkonen luennoi Kirkkomusiikkiopistossa 3.3.

03.03.2019 kello 18:00

Hämeenlinnan kirkko

Jari Sinkkonen luennoi Beethovenin luovuudesta ja neroudesta Kirkkomusiikkiopiston luentokonsertissa maaliskuussa.

Lääketieteen tohtori, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on itsekin muusikko ja etsinyt vastauksia kysymyksiin siitä, riippuuko suurten säveltäjien tuotanto ulkoisista olosuhteista ja heijastuvatko elämäntapahtumat luovaan työhön.

Sinkkonen kuvailee Beethovenia särmikkääksi, vaativaksi ja ailahtelevaksi. Hän osasi olla antelias ja hyväsydäminen, mutta saattoi suuttua silmittömästi pikkuasioista. Hänen suuruuttaan ymmärrettiin hämmästyttävän pitkälle, ja lukuisat mesenaatit jatkoivat hänen tukemistaan vaikka kohde saattoi käyttäytyä kiittämättömästi. 34-vuotiaana Beethoven oli jo täysin kuuro. Kuuroutumisesta huolimatta hän sävelsi edelleen joukon suurenmoisia mestariteoksia. Beethovenia vaivasi myös koko joukko muita ruumiillisia sairauksia, ja hän kuoli maksan toiminnan romahdukseen.

– Beethovenia voidaan pitää traagisena sankarina. Hänen lapsuutensa oli onneton; perhe eli niukoissa oloissa, ja alkoholisoitunut isä kohteli poikaansa kaltoin. Äiti oli depressioon taipuvainen ja kuoli Ludwigin ollessa 17-vuotias, Sinkkonen kertoo.

Luennon jälkeen kuullaan Beethovenin Sonaatti pianolle, op.13 pianisti Elina Kunnarin esittämänä.

– Kappale sai hyvästä syystä lisänimekseen ”Pateettinen”. Se valmistui 1798, jolloin säveltäjä oli 28-vuotias. Tuskin koskaan kukaan säveltäjä oli kuvannut tuskaista kiihkoa yhtä voimakkaasti ennen tätä sonaattia. As-duuriin kirjoitettu lumoava hidas osa suo kuulijalle lepotauon, mutta peräänantamaton finaali päättyy c-molliin tuomatta muutosta melankoliseen perustunnelmaan, Sinkkonen herkistelee.

Kanttori Sonja Saarikon suunnittelemassa Kirkkomusiikkiopisto-kokonaisuudessa tutustutaan länsimaisen taidemusiikin historiaan ja merkitykseen. Myös Kirkkomusiikkiopiston musiikin teorian avoimet tunnit jatkuvat. Kevään teoriatunnit ovat klo 15–16.30 Poltinahon seurakuntatalossa vielä sunnuntaisin 17.3. ja 7.4.

Kaikkiin Kirkkomusiikkiopiston tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Kirkkomusiikkiopisto: Taidemusiikin historiaa -luentokonsertti su 3.3.2019 klo 18 Hämeenlinnan kirkko. Vapaa pääsy.

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.