Lapsiperheille

Vanhemmuuden palikat – ilta vanhemmille peruuntui.

Hauhon seurakunnan päiväkerhot

Seurakuntamme tarjoaa päiväkerhotoimintaa 3-5-vuotiaille. Kerhovuonna 2018-2019 päiväkerhoissa kokoontuu vuosina 2013-2015 syntyneitä lapsia.

Kerhopisteet ovat  kirkonkylän seurakuntatalon alakerran päiväkerhotiloissa ja Eteläisten seurakuntakodissa. Kerhopäivät ovat kirkonkylällä maanantai ja perjantai, Eteläisissä tiistai ja torstai. Kerhoajat ovat aamupäivisin klo 9.00-11.00 ja iltapäivisin klo 12.00-14.00.

Päiväkerhoissa leikimme, laulamme, askartelemme, rukoilemme, tutustumme toisiimme ja Jumalan maailmaan. Päiväkerhovuosi kestää syksystä kevääseen. Kerhot alkavat viikolla 35 ja päättyvät viikolla 20.

Kerhomaksu on 45 euroa kerran viikossa käyviltä ja 55 euroa kaksi kertaa viikossa käyviltä kerholaisilta erikseen syys- ja kevätkaudelta. Hämeenlinnan seurakuntayhtymään kuulumattomilta maksu on kaksinkertainen.

Lisätietoja voi kysellä lastenohjaajalta, puh.040 804 92 86.

Avoin päiväkerho

Aikuisille ja lapsille tarkoitettu kerho kokoontuu noin kerran kuussa keskiviikkoisin kirkonkylän seurakuntatalon alakerrassa (Kotkontie 1) syyskuusta huhtikuuhun pääsääntöisesti yhtä aikaa Kultaisen iän kerhon kanssa klo 11–13. Kerhossa on mahdollisuus ruokailuun, jonka hinta aikuisilta on 6 €. Lapset saavat syödä maksutta. Sisäänkäynti on yläkerran kautta. Kauden 2018-2019  kokoontumispäivät ovat  26.9.,  31.10.,  28.11., 30.1.,  20.2. (huom. kahvikerhona), 27.3. ja 24.4.

Pyhäkoulu

Alvettulan koululla, osoitteessa Alvettulantie 183,  kokoontuu perhepyhäkoulu kerran kuussa sunnuntaisin klo 19.00. Kokoontumiset vuonna 2018 ovat: 28.1. 25.2. 25.3. 29.4. 27.5. 10.6. 29.7. 26.8.  30.9. 28.10. ja 25.11. Tulkaa mukaan, kaikenikäiset!

 

Haluaisitko sinä toimia pyhäkoulunopettajana? Ota yhteyttä Hauhon seurakunnan lastenohjaajaan, puh. 040 804 92 86

Tilaa uutiskirje

Kotikirkko-lehden uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toiminnasta. Uutiskirje toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen 4-8 kertaa vuodessa. Voit perua tilauksen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.