Haudan hoitaminen
Haudan hoitaminen kuuluu hautasijasta vastaavalle henkilölle, joka usein on vainajan lähiomainen. Haudan hoitamiseen kuuluu muun muassa sen siistiminen ja mahdollisten kukkasten hoitaminen.
Haudan hoidon voi myös ostaa
Jos asut kauempana tai koet muutoin haudan hoitamisen työlääksi, voi seurakuntayhtymä huolehtia haudan hoidosta. Alta näet mitä haudan hoitoon kuuluu ja mitä se maksaa. Hoitosopimuksen voi tehdä vuosittain tai viideksi vuodeksi.
Haudanhoito sisältää kesäkukat tai perennat, haudanpinnan siistimisen, kukkien hoidon, lannoituksen ja kastelun sekä kukkien poiston hoitokauden lopussa. Hoidon loputtua perennat saavat jäädä haudoille.
Haudan hoitokausi on 10.6.–30.9. Kukat istutetaan 10.6.-päivän tienoilla (säävaraus) ja kukat poistetaan hoitohaudalta syyskuun lopulla. Perennoja istutetaan koko hoitokauden ja myös hoitokauden ulkopuolella säiden salliessa. Hoitokautta koskevia hoitosopimuksia ja tilauksia otetaan vastaan kesäkuun puoleen väliin saakka. Haudan hoito aloitetaan vasta, kun maksu on kirjattu seurakuntayhtymän haudanhoitotilille.
Ennen tilattujen hoitojen aloittamista on omaisten huolehdittava siitä, että haudalla olevat muistomerkit ja muut kivilaitteet on turvallisesti asennettu paikoilleen. Hautamuistomerkin oikaisusta huolehtivat omaiset.
Kesäkukkalajien sekä perennojen, määrien ja värien valinnat tekee seurakuntayhtymä. Pääasiassa samaa kesäkukkalajia ja väriä istutetaan samaan osastoon tai riviin.
Hautojen hoitoon liittyvissä asioissa ota yhteyttä oman seurakuntasi kirkkoherranvirastoon tai palvelutoimistoon.
Hinnat 1.1.2025 alkaen
Hinnaston vahvisti yhteinen kirkkoneuvosto kokouksessa 28.11.2024, § 120.
Haudan peruskunnostus
Peruskunnostus peritään, jos hauta ei ole ollut kahtena edellisenä vuonna seurakuntayhtymän hoidossa tai pinta on jotain muuta kuin nurmikkoa tai hienoa hiekkaa/kivituhkaa. Peruskunnostusmaksu = kukka- tai perennamaan perustaminen ja haudan pinnan kunnostus.
Haudan leveys | Reunakivetön | Reunakivellinen / pensasaidalla reunustettu |
1 metri | 50 euroa | 75 euroa |
2 metriä | 62 euroa | 100 euroa |
jokainen seur. metri | 12 euroa | 25 euroa |
Uurnahauta | 40 euroa |
- Peruskunnostus ilman hoitoa tuntityöhinnoittelun mukaisesti.
Kesähoito 1 vuosi ilman seurakunnan kukkia
Haudan leveys | |
---|---|
1 metri | 90 euroa |
2 metriä | 100 euroa |
jokainen seur. metri | 10 euroa |
Uurnahauta | 60 euroa |
- Kesähoito ilman seurakunnan kukkia sisältää: kukkapenkin perustamisen ja kastelun. Tarpeen vaatiessa kukkapesään asennetaan istutusallas. Hoitoon ei sisälly kukkien eikä pinnan hoitoa. Kastelu aloitetaan, kun hoito hautojen kukat on istutettu.
Kesähoito 1 vuosi kukkaryhmällä
Kesäkukkaryhmä: 3 kpl keskikokoisia tai 2 kpl isoja kukkia.
Henkilökunta päättää mikä kukka keskikokoinen ja mikä iso kukan kasvukoon mukaan.
Haudan leveys | Reunakivetön | Reunakivellinen / pensasaidalla reunustettu |
---|---|---|
1 metri | 110 euroa | 138 euroa |
2 metriä | 125 euroa | 156 euroa |
jokainen seur. metri | 15 euroa | 18 euroa |
Uurnahauta | 70 euroa |
- Lisäpalvelut: Lisäkukkaryhmä 25 € (3 kpl:ta keskikokoisia tai 2 kpl:ta isoja kukkija).
- Pensasaidan hoitoleikkaus sisältyy hoidon hintaan (tehdään juhannuksen jälkeen).
- Kesähoito sisältää kesäkukat, kukkien hoidon, lannoituksen, kastelun, kukkien poiston syksyllä sekä haudan pinnan hoidon.
Määräaikaishoito 5 vuotta perennoilla
Perennaryhmä: 5-3 kappaletta pientä perennaa tai 3 kappaletta isoa perennaa. Seurakuntayhtymän työntekijät valitsevat perennat kasvuolosuhteiden ja kiven koon mukaan.
Haudan leveys | Reunakivetön | Reunakivellinen / pensasaidalla reunustettu |
---|---|---|
1 metri | 490 euroa | 613 euroa |
2 metriä | 540 euroa | 675 euroa |
jokainen seur. metri | 50 euroa | 62 euroa |
Uurnahauta | 290 euroa |
- Lisäpalvelut: Lisäkukkaryhmä 55 € (5 kpl pientä perennaa tai 3 kpl isoa perennaa).
- Pensasaidan hoitoleikkaus sisältyy hoidon hintaan (tehdään juhannuksen jälkeen).
- Perennahoitoon kuuluu monivuotiset perennat, istutus, kastelu, perennapenkin siistiminen ja maanparannus sekä haudan pinnan hoito. Haudalle ei voi istuttaa omia kukkia, jotta perennojen juuristo säilyy ehjänä ja elinvoimaisena. Hoidon loputtua perennat saavat jäädä haudoille.
Määräaikaishoito 5 vuotta kukkaryhmällä
Kesäkukkaryhmä: 3 kpl keskikokoisia tai 2 kpl, isoja kukkia.
Henkilökunta päättää mikä kukka keskikokoinen ja mikä pieni kukan kasvukoon mukaan.
Haudan leveys | Reunakivetön | Reunakivellinen / pensasaidalla reunustettu |
---|---|---|
1 metri | 540 euroa | 675 euroa |
2 metriä | 600 euroa | 750 euroa |
jokainen seur. metri | 60 euroa | 75 euroa |
Uurnahauta | 320 euroa |
- Lisäpalvelut: Lisäkukkaryhmä 85 € (3 kpl keskikokoisia tai 2 kpl isoja kukkia).
- Pensasaidan hoitoleikkaus sisältyy hoidon hintaan (tehdään juhannuksen jälkeen).
- Määräaikaishoito sisältää kesäkukat, kukkien hoidon, lannoituksen, kastelun, kukkien poiston syksyllä sekä haudan
pinnan hoidon. Määräaikaishoitoa voi jatkaa vasta, kun edellinen hoitosopimus on päättynyt.
Muut palvelut
- Henkilötyötunti 60 € / tunti.
- Konetyötunti 110 € / tunti, sisältää kuljettajan.
- Reunakivien poisto haudalta on maksuton.
Hautainhoitorahaston säännöt ja sopimusehdot.