Joulu Hämeenlinnan seurakuntien hautausmailla
Pyydämme hautausmailla liikkuvilta huomaavaisuutta ja varovaisuutta toisia hautausmaalla liikkuvia kohtaan.
Hämeenlinnan seurakunnat muistuttaa, että hautakynttilöitä ei tule viedä haudoille autolla. Autolla ajaminen haudalle on sallittu ainoastaan silloin, kun henkilöllä on siihen lupa esimerkiksi liikuntarajoitteen vuoksi.
Jouluaattoiltana hautausmaat ovat perinteisesti vilkkaita, kun ihmiset käyvät sytyttämässä kynttilöitä läheistensä haudoille. Hautausmaiden pääkäytävät ovat auratut ja hiekoitetut. Mikäli omaisen haudalle ei esimerkiksi lumen vuoksi pääse, kynttilän voi jättää hautausmaan yhteiselle muistelupaikalle.
* Suosi haudalla lyhtykynttilää – led-kynttilä on epäekologisin vaihtoehto *
Hautausmaan henkilökunta suosittelee kestävää metallilyhtyä, jota voi käyttää vuodesta toiseen ja siinä poltettavaksi aitoja kynttilöitä tai ulkokäyttöön sopivia öljykynttilöitä. Led-kynttilä on epäekologisin vaihtoehto, sillä ne eivät sovellu sekajätteeseen. Ne ovat sähkö- ja elektroniikkalaiteromua, ja ne tulee kierrättää sen mukaisesti.
Kynttilät on sytytettävä varovasti, jätä riittävä väli (n. 10 cm) seuraavaan kynttilään. Kynttilät asetetaan tukevasti maahan, ei lumeen tai muistomerkin päälle. Kynttilät ja lyhdyt asetetaan niin, että ne eivät sytytä kasveja tai muita hautakoristeita.
On toivottavaa, että hautakynttilän tuojat myös hakevat palaneet kynttilät pois.
Hämeenlinnan seurakunnat toivottaa kaikille hautausmailla kävijöille rauhallista joulua!
1.12.2024 09.31