Ajankohtaista

Tältä sivulta löydät Hämeenlinnan seurakuntayhtymän uutiset.

Uutislistaukseen

Tuletko diakoniatyöntekijäksi Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan?

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa on haettavana diakonian virka. Virkapaikkana on seurakunnan diakoniakeskus ja työalueena on Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, johon kuuluu kantakaupungin lisäksi Rengon alue.

Tehtävänkuvaan kuuluu laaja-alainen diakoniatyö, joka sisältää muun muassa asiakastyön vastaanotoilla, kotikäyntityön sekä ryhmä-retki- ja leiritoimintaa. Viran hyvä hoitaminen edellyttää yhteistyötä seurakunnan eri työalojen, diakonian eri yhteistyötahojen ja vapaaehtoisten toimijoiden kanssa. 


Työn painopisteenä on työikäisten aikuisten parissa tehtävä työ, johon kuuluvat erilaisista kulttuuritaustoista tulevat työikäiset, yksin asuvat henkilöt, nuoret aikuiset ja heidän omaisensa.

Haemme 13 hengen työtiimiimme diakoniatyöntekijää, jolla on intoa ottaa vastuuta työn toteuttamisesta ja kehittämisestä. Arvostamme yhteistyötaitoja ja kykyä toimia luontevasti monenlaisten ihmisten parissa. Työn hoitaminen edellyttää it-taitoja ja erilaisten viestimien hallintataitoja.

Kelpoisuusvaatimuksena on kirkkohallituksen säädöskokoelman nro 124 mukainen diakonian virkaan kelpoistava tutkinto.

Viran peruspalkka on vaativuusryhmässä 502 2426,19 euroa. Lisäksi maksetaan KirVESTES:n mukaista kokemuslisää. Virkaan valittavan tulee olla Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkasuhteen koeaika on 
kuusi kuukautta.

Hakeminen virkaan
Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 21.4.2022, klo 12.00 mennessä osoitteeseen Hämeenlinna-Vanajan seurakunta/ diakonian virka, PL 65, 13101 Hämeenlinna tai sähköpostitse, virpi.kylmalahti@evl.fi. Hakemukseen ei tarvitse liittää tutkinto- tai työtodistuksia, ne pyydetään haastatteluun kutsuttavilta.

Haastattelut ja tiedustelut
Haastattelut pidetään 28.4.2022 ja soveltuvuustestit viikolla 18 erikseen sovittavana ajankohtana. Virka on otettava vastaan 1.9.2022 tai sopimuksen mukaan.
Tiedusteluihin vastataan puhelimitse tiistaina 5.4 klo 12–13 ja tiistaina 12.4. klo 10–12 johtava diakonian viranhaltija Virpi Kylmälahti, p. 040 804 9360.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on yksi Suomen suurimmista seurakunnista ja osa Hämeenlinnan seurakuntayhtymää. Yhteisöömme kuuluu 38 000 jäsentä ja noin 70 työntekijää.

2022-03-29 14:18:22.0