Keväisiä terveisiä hautausmailta – huolehditaan yhdessä turvallisuudesta
Luonto herää jälleen eloon talven jälkeen, ja moni suuntaa hautausmaille hiljentymään ja muistamaan läheisiään. Samalla haluamme ystävällisesti muistuttaa, että talven jäljiltä osa hautakivistä ja reunakivistä on saattanut liikkua, kallistua tai painua maahan.
Tällaisissa tapauksissa on olemassa kaatumisvaara, joten pyydämme liikkumaan hautausmaalla varovaisesti ja kiinnittämään huomiota mahdollisiin vaaratilanteisiin.
Jos huomaat läheisesi haudalla muistomerkin olevan vinossa tai vaarallisesti kallellaan, kehotamme ryhtymään toimiin sen oikaisemiseksi. Hautamuistomerkeistä ja muista hautalaitteista vastaa hautaoikeuden haltija, ja turvallisuuden takaamiseksi niiden kunnosta on tärkeää huolehtia ajoissa.
Tarvittaessa seurakunta voi antaa haudalle oikaisukehotuksen tai kaataa välitöntä vaaraa aiheuttavan muistomerkin hallitusti maata vasten.
Yhdessä voimme varmistaa, että hautausmaat säilyvät kauniina ja turvallisina paikkoina hiljentymiseen ja läheisten muistamiseen.
Lisätietoja ja neuvoja saat omasta seurakunnastasi.
Kiitos huolenpidosta ja yhteistyöstä!
15.4.2025 13.09